Prahan Žižkovin televisiotornin kyljillä kiipeilee kymmenen jättimäistä kasvotonta vauvaa, joiden kehot ovat häiritsevän mustia ja joilla on omituisesti viilletyt kasvot. Tšekkiläisen taiteilija David Černýn vuonna 2000 luomat vauvat olivat alun perin väliaikainen installaatio, mutta niistä tuli niin suosittuja, että ne asennettiin pysyvästi vuonna 2001. Huolimatta niiden jokseenkin häiritsevästä ulkonäöstä - tai ehkä juuri sen takia - nämä oudot veistokset muuttivat kerran halveksitun kommunistiaikaisen tornin yhdeksi Prahan kuvatuimmista maamerkeistä. Paikalliset ovat ottaneet nämä pelottavat ryömijät omakseen, kutsuen niitä hellästi Tornivauvavereiksi, muuttaen arkkitehtuurisen kritiikin juhlinnaksi.
Rotterdamin ostosalueella seisoo valtava hahmo, joka näyttää joulupukilta pitäen kädessään virallisesti kelloa, mutta jonka muoto viittaa välittömästi johonkin aivan muuhun. Amerikkalaisen taiteilija Paul McCarthyn luoma ja virallisesti nimeltään Santa Claus on humoristisesti nimetty paikallisten toimesta Kabouter Buttplugiksi (Maahinen Anaaltulppa). Alun perin useat kaupungin sijainnit hylkäsivät kiistanalaisen veistoksen, mutta se löysi lopulta pysyvän kodin vuonna 2008. Alun perin julkinen närkästys on kehittynyt kansalaisylpeydeksi, provosoivan joulupukin tullessa Rotterdamin epäsovinnaisen maineen symboliksi ja toimien lukemattomien turistikuvien erikoisena keskipisteenä.
Brysselissä on epätavallinen kiinnostus virtsaavia patsaita kohtaan. Kuuluisa 1600-luvun Manneken Pis (Pieni virtsaava poika) on saanut seurakseen Jeanneke Pisin (naispuolisen vastineen) ja jopa Zinneke Pisin (virtsaavan koiran). Näillä erikoisilla suihkulähteillä ei ole syvällistä symbolista merkitystä, mutta niistä on tullut olennaisia nähtävyyksiä jokaisella Brysselin-matkalla. Alkuperäinen Manneken Pis esiintyy säännöllisesti puettuna erilaisiin asuihin, joita eri maat ja organisaatiot ovat lahjoittaneet, ja hänelle on omistettu museo laajan vaatevaraston esittelemiseksi. Tästä oudosta kolminaisuudesta on tullut niin olennainen osa Brysselin identiteettiä, että matkamuistomyymälät ovat täynnä pienoismalleja kaikissa kuviteltavissa muunnelmissa.
Firenzen historiallisessa keskustassa, renessanssimestariteosten ympäröimänä, seisoo täysikasvuinen oliivipuu - täysin ylösalaisin asennettuna, paljaat juuret kurkottaen kohti taivasta. Italialaisen taiteilija Giuseppe Penonen luoma Ylösalaisin käännetty puu (L'albero rovesciato) näyttää uhmaavan sekä painovoimaa että logiikkaa. Alunperin hämmentävä Michelangeloon ja Botticelliin tottuneille asukkaille, tästä surrealistisesta kasvi-installaatiosta on tullut epävirallinen kohtaamispaikka ja keskustelunaloittaja. Irrallinen puu toimii hätkähdyttävänä vastakkainasetteluna Firenzen klassiselle estetiikalle, ja monet vierailijat koskettavat sen kohonneita juuria hyvän onnen toivossa, käytäntö jota taiteilija ei koskaan tarkoittanut mutta jonka paikalliset ovat ottaneet sydämellisesti omakseen.
Kaikkialla puolalaisessa Wrocławin kaupungissa yli 350 pientä pronssista kääpiöpatsasta on piilotettu näkyville - istuen portailla, kiiveten lyhtypylväisiin tai työntäen pieniä kottikärryjä. Se, mikä alkoi kommunisminvastaisen protestiliikkeen muistamisena, on räjähtänyt kaupunginlaajuiseksi ilmiöksi ilman yhtenäistä teemaa oikun lisäksi. Jokainen kääpiö edustaa eri ammatteja tai toimintoja, palomiehestä valokuvia ottaviin turisteihin. Kääpiöiden metsästyksestä on tullut suosittu turistiaktiviteetti, ja saatavilla on erityisiä karttoja niiden jäljittämiseen. Nämä pienikokoiset kansalaiset ovat ylittäneet alkuperäisen poliittisen merkityksensä ja tulleet Wrocławin epävirallisiksi maskoteiksi, ja uusia hahmoja lisätään jatkuvasti yritysten ja kansalaisten sponsoroimina.
Lue lisääLissabonin Chiado-alueella istuu luonnollisen kokoinen pronssinen patsas Portugalin kuuluisasta kirjailijasta Fernando Pessoasta kahvilapöydässä - päällisin puolin tavallinen, paitsi että paikalliset asettavat jatkuvasti aitoja kahvikuppeja, kirjoja, kukkia ja muita lahjoja hänen pöydälleen. Kuvanveistäjä Lagoa Henriquesin luoma interaktiivinen veistos ei koskaan antanut ohjeita julkiseen osallistumiseen, mutta se kehittyi orgaanisesti eläväksi installaatioksi. Vierailijat istuvat usein Pessoaa vastapäätä valokuvattaviksi, osallistuen patsaan kanssa kuin keskellä keskustelua filosofisen runoilijan kanssa. Mikä erottaa tämän teoksen, ei ole itse veistos vaan spontaani yhteisölähtöinen kehitys, joka muutti tavallisen kirjallisen monumentin alati muuttuvaksi yhteistyötaiteeksi, joka heijastaa Lissabonin kahvilakulttuuria ja kirjallista perintöä.
Lue lisää